Miksei voitu tavata jossain muualla ja jossain toisessa tilanteessa

Mulla on niin kummallinen olo. Vielä hetki sitten odottelin elämäni rakkautta kotiin ja luulin kaiken olevan hyvin. Nyt kaikki on ohi ja elämän pitäisi jatkua. Niinhän sitä sanotaan, että "Älä itke, koska se on ohi vaan hymyile kun se tapahtui". Ehkä sitten joskus näin. Ihan hullua, että KAIKKI tuntuu muistuttavan kaikesta. Tuun vielä pitkän aikaa ihmettelemään kaikkea ja miettimään tyhmiä. Mä oon ihan älyttömän vihanen itselleni ja kaikille ja SULLE. Ehkä sekin menee pian ohi, toivottavasti. Koska mä silti rakastan sua, aina. 

Se siitä ruikutuksesta. Koitetaan kuitenkin mennä elämässä eteenpäin ja lujaa. Ensi viikolla meen kirjottamaan vuokrasopimusta, eli meinaan muuttaa ensimmäistä kertaa y-k-s-i-n. Se on pelottavaa, koska mä olen niin vainoharhainen ja pelkään kaikkea. Ja tänään on työhaastattelu. Ei siitä sen enempää, koska jos tyrin sen niin morjenstapöytään. Sit on vielä satatuhatta muuta murhetta! Mutta enköhän minä selviä! 

Huomenna otetaan rennosti ja suuntaan kuuntelemaan Asaa! Moika. 

Tämä on minun uusi mieheni, pus.