maanantai 5. huhtikuuta 2010

I just gotta let you know, I know what I did wasn't clever.

Palataan takas surkeuteen. Ensinnäkään en mennytkään Lahteen nyt lomalla. Olin vaan kotona, Parolassa ja Sirulla. Eilen pitkästä aikaa piti vähän juhlia, ja niin juhlittiinkin Sonjan ja Hilman kanssa yömyöhään Lammilla. Oli huisii porukkaa ja huikeeta juttua, tosin aikalailla väsynyttä lopussa. Oli pakko nauraa huonoimmillekin jutuille. Lopulta ei sitten ihan kamalasti naurattanutkaan, mutta tänne siitä en nyt muuta mainitse, paitsi sen voin kertoo, että mä olen idiootti. En vaan välillä ymmärrä mitä saan aikaan. Onneks sain muuta ajateltavaa hetkeks kun lähdettiin kotia kohti. Oli meinaan jokseenkin ahdas takapenkki :'D. Kuitenkin kun tilaa tuli loppumatkaksi, alkoi väsyttää ja taas aloin masisteleen. Mutta kiitos vaan eilisestä ja oli kiva tutustua uusiin ihmisiin! Nukkumaan päästyäni näin Jonspasta kummallista kondyktööri-unta ja heräilin vähän väliä. Lopulta oli pakko herätä jo 11 aikaa, että kerkesin suihkuun ja laittaan itseni kuntoon yhteisiä synttärikekkereitä varten. Niiden jälkeen iskä lähti heittään mua kotiin ja tässä sitä nyt ollaan. Kauhee stressi, kun huomenna on yhteiskuntaopin koe ja en todellakaan oo lukenut enkä kuunnellut tunneilla. Ja tässä mielentilassa ei ihan kauheesti kokeisiin luetakkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti