maanantai 30. heinäkuuta 2012

Vähän liian raju ukkonen mulle

Eilisen vietin ihan vaan kotona möllöttäessä, kunnes sitten Eikka ja Joonas saapuivat hakemaan mut. Mentiin Parolan paikallisen kautta pelaamaan vähän jalkapalloa. Mun osalta se pelaaminen jäi pelkäksi vaikeroinniksi ja pelleilyksi. Boijjaat oli ihan kännissä, mutta minä kiltisti selvinpäin. Jo ennen kun reenit ehti alkaa sain nivuset sanomaan POKS. Ilman alkulämpöjä otin kunnon vauhdit ja potkasin Nikolle pallon ja miten kävikään. Ensin revähti toinen puoli ja myöhemmin toinen. 
Lähdin sitten kotiin samoihin aikoihin kun muut jatkoivat paikalliseen ja otin alleni Einon auton. 
Yöllä heräsin järkyttävään ukkoseen ja olin lähellä oksentaa siitä paniikin määrästä. Mä en oo ikinä ennen ollut yksin kotona ukkosella. Enkä varsinkaan noin pahalla sellaisella. Ei siinä muu auttanut kun lähettää äitille ja Sirulle paniikkiviestejä :'D. Siinä vaiheessa mietin pitäisikö mun majottautua sinne autoon, kun unisiepparit alkoi tipahdella seinältä. Hetken sitä jytinää kuuntelin kunnes huomasin, että pikkuhiljaa se rauhoittuu ja pystyin nukahtamaan. 
Tänään sitten töiden jälkeen kipaisin abc:llä ja olin jo lähdössä viemään autoa takaisin, mutta miten kävikään. Auto junnasi paikallaan ja minä jäin siihen. Se ei todellakaan liikahtanut minnekkään, joten jouduin soittamaan apuja. Eikka ja Janne saapui pelastamaan minut ja pian pääsin kotio. Kävin vielä myöhemmin äitin kanssa kaupassa hakemassa vähän tarvikkeita, jos ukkonen meinaa paukkua vielä tänäänkin. Nyt alan katteleen Skinssiä! Moikka ja ihanaa huomista vapaapäivää mulle. Aion olla vaan kotona ja röhnöttää. Hihi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti