sunnuntai 31. lokakuuta 2010

LMAO

Eikö se niin ole, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa? Mutta joo, omia kuvia ei paljoa oteltu viikonlopun aikana. Perjantaina iltapäivällä lähdettiin bussilla Sofin ja Sonjan kanssa kohti Lahtea. Matka meni niiiiiiiiiin hitaasti, kiitos vaan "potkulautateron". HOHO. Kuikuili kokoajan penkkien välistä ja lauloi, tai oikeastaan mumisi. Ei siitä mitään selvää saanut. Kunnes yhtäkkiä sen pää vaan ilimesty penkin reunaan sanoen "ooksä muute sinkku"? Voitte kuvitella semmoisen ässävikaisen viiksivallun kyseleen tommosia. Yleensä oon nätisti sanonut vastaukseni, mutta nyt repesin niin räkäseen nauruun. Poika näytti pettyneeltä ja jatkoi musiikin kuuntelua ja lopulta nukahti kuola valuen pitkin poskia. =( . Raasu. Mjoooo jeeee, mut kuiteki sit päästiin lopulta Lahteen perille ja samantien alkoi armoton pizzan vääntäminen. Ja kaikki laitto itseänsä valmiixi. Sittenpä alkoikin halloweenin viettely pienellä porukalla. Yllärinä Köhä saapui moikkaamaan meitä. Tietenkin kun pitkästä aikaa nähtiin niin ei ollut ihmekkään, että pidettiin kunnon tappelut. Myös ennen puoltayötä piti moikkailla Jesseäkin ja ihan nopeesti sen näinkin. Kunnes hänet noudettiin ja me jatkettiin illan viettoa. Jos totta puhutaan, mun ja Sonjan ilta loppui aika lyhyeen. Yhden aikaa yöllä me luovutettiin ja mentiin nukkumaan. Näin ihan hassuja unia niinkun aina, mutta nukuin ainakin TOSI sikeesti ahhhhh. Lauantai vietettiinkin kokonaan ihan vaan nelisteen. Haettiin Subista ruokaa ja Filmtownista kolome leffaa. Oli aika väsyneitä juttuja ja leffat oli ihan hyvejä. Mut taas noi tytsyt PAKOTTI mut katsomaan tyhymää elokuvaa, niinkun viimekskin Bambia. Okei, kunnioitan bambia ja se on söpö, mut en mä jaksa katsella sitä elokuvaa. Nyt oli kyllä x100 tylsennnnnpi leffa. Meinaan Helinä Keiju ja suuri keijupelastus :'D. Eivaa, oli sekin aika söpökkä........ Mentiin illalla taas aikasin nukkumaan, siis aikasin ja aikasin. Paitsi Sonja...... Nukuin taas aivan mahtavat unet ja Hilman sänky on niiiiiiiiiin ihanan pehmee. Awwww. Tänään sitten kahden jälkeen hypättiin taas bussiin ja kohti Hämeenlinnaa. Tällä kertaa matka taittui nopsaa! Heti kotsaan päästyäni lähdinkin iskän kanssa taas ajamaan ja voin kertoo, että tänään oli ENSIMMÄINEN kerta kun ajotunti meni HYVIN. Olin kyllä niin ylpee itestäni, jeeeeeeeeee (: ! Nyt mun on PAKKO siis ihan MUST tehä ne vithun äikän tehtävät ja ruotsiakin kai vois lukee. Tai sitten ei, eli ei ja katon telsuu HÄHÄ. Älkää ottako mallia minusta. Ja ihmiset hei, tässä hyvä neuvo minkä keksin viikonloppuna elokuvaa katsellessani: Hädän hetkellä, ota paita pois. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti