perjantai 30. syyskuuta 2011

ah, viikonloppu

Jepsunjee, hyvää perjantaita vaan kaikille. Tänään oli ihana herätä kun tiesi menevänsä kouluun eikä töihin, jee! Kouluakin kesti vaan KAX tuntiiiii!!1 Sen jälkeen mentiin Aliisalle leikkiin sen sekopää kisujen kanssa, minkä jälkeen lähdimme taas liikkeelle ja kohti Pancho Villaa kera Juulin! Ha, kuulostaa joltain ylikivalta hotellilta ulkomailla...uuu toiveajattelua taas. Mutta niin jos joku ei tiennyt, niin se on ravintola. Ha, ja minä en ikinä siellä ollutkaan käynyt, ja oli muuten mitä mahtavin hamppari! Ranuja olis saanu olla vähemmän koska niistä jaksoin popsia vain vaivaisen osan. Mutta jos jollain on suurinälkä ja hyvä ruokahalu niin sinne kannattaa mennä. Mutta niin, tänään mennäänkin ehkäpä mökille, eli metsään. Se on kivaa ja oon ihan innoissani vaikka en olekkaan mikään metsän ystävä. Tai olisin jos siellä ei olisi ötököitä, mitä en siis voi sietää pätkääkään :(. Mutta odotan innolla. Eilen kävin kirpparikierroksella täällä Hämeenlinnassa Sirun kanssa ja mukaani tarttui kerrankin jotain superkivaa. Meinaan kaks laukkua ja hintaa niillä oli yhteensä 5€! huippua. Musta on kai tullut ihan huomaamattani laukkufriikki. Tänäänkin katselin H&M:ssä laukkuja ja mietin hikihatussa minkä ostan, mutta sitten kelasin, että mitä mulle oikein tapahtuu. Ennen kielsin kaikkia ostamasta heräteostoksia ja mä olin hyvä siinä. Eipä kukaan ostellut turhuuksia. Nyt itselläni on moinen ongelma ja kukaan ei ole kieltämässä mua! Paitsi noh, raha tietenkin. Jeps, mutta nyt meen velttoileen telsun ääreen, palaillaan! 

Haa ihanat laukut! (joojoo melko samanlaiset plaaplaa), mutta kiitos sille joka näistä oli luopunut ja tuotti minulle suurta iloa!

Ps. Haahhaah! Voi luoja mitkä kylmät väreet mulle tuli :  http://www.tykkaan.com/Se-tunne-kun-luet-koekysymyksen-etkae-tiedae-mitae-606343.html , muhahaha, vierii vaan muistoja mieleen siitä kuinka yläasteella joka kokeessa mulla oli tää tunne! Se oli vaan niin hullua, ei tienny mitään ja sit koitti keksiä jotain niin mahtavaa vastaukseks. Se varmasti sai mut näyttämään vielä viisaammalta opettajien silmissä kun miltä jo muutenkin näytin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti