lauantai 31. maaliskuuta 2012

Mikolle kiitoXet kivoista kempaloista kiitos myös The Blassics

Jes mulla oli eilen niin mukavata! Vaikka Sige veti hienot setit mikkiin ja Aake innostui heittämään oluensa lattialle , minkä seurauksena mun juoma meni ylösalaisin ja meni hetki tajuta se. Hämärää oli se, että Juusoperkele haastoi kokoajan riitaa, mutta lopulta ystävystyttiin ja ruvettiin tekemään musta uutta Chisua. :'D En kestä mitä urpojuttuja, mutta ei niin kukaan muukaan. Se, että Mikko teki The Blassicsin jätkille mansikkapitsaa oli musta hassua. Se ei kuitenkaan koskaan ollut mansikkaa ja Mikko oli lähellä hermoromahdusta, koska mä kiven kovaa väitin kaikille niin. Jo toisen kerran mun elämässäni mut uhattiin laittaa uuniin. Ainiin tottatosiaan ilta oli hieno ja ylitti odotukset. 
Mikko oli pyytänyt The Blassicsin esiintymään meille ja sitä ennen jäbien oma bändi Quattro Fa soitteli vähän lämmittelymusiikkia. 
Pekka opetti mulle ihan mahtavia tanssiliikkeitä ja oli ihana nähdä kaikkia urveloita <3. 
Tehtiin Pekan kanssa tanssiesitys meidän kohtaamisesta. Joskus sata vuotta sitten mentiin bussilla samaan suuntaan ja Pekan piti jäädä pois jo kaukana mun pysäkistä. Siellä se paineli Stop-nappulaa eikä se edes toiminut. Mä ajattelin vain, että ehkä se jää kaupungissa pois enkä tosiaan vaivautunut edes kysymään onko sillä ongelma. Yhtäkkiä Peksuli hengitti mun niskaani ihan paniikissa ja pyysi, että painaisin omaa Stop-nappulaa, eipä toiminut sekään. HAHAHA raukkaparka joutui kävelemään kaupungista takaisin landepaukkuhoodeille. :'D
Hehah, taksia tilatessani soitin suoraan isosiskolleni, se oli hämärää :D Illan päätteeksi lähdettiin Manageri-Juuson kanssa taksilla kaupunkia kohti. Oli muuten mukava taksikuski! Kiitti Siru :'D

Tänään sitten heräsin hirveeseen kuumuuteen, koska olin unohtanut päiväpeitonkin päälleni...........  Ja kuulin jonkinlaista ulinaa jostain ja ajattelin sen olevan äiskän auto ja juoksin ikkunaan. Autoa ei näkynyt missään ja olin ihan paskana, että sehän on jöllitty! Mutta mieleeni muistui, että vein sen eilen Sirulle, huhhhh. Näin jotain ihan hulluja unia. Eilisistä ihmisistä ja ihan ihmeellisistä sessioista ja yhdessä välissä olinkin ulkomailla ja viimeiseksi kaupassa minua vastaan käveli peräkkäin kolme iloista budhaa! Se oli hupaisaa ja pisti miettimään, että mitäs helvettiä. 

Kuvia eilisestä laittelen myähemmin sitten kun Erica niitä lähettelee. :---) Nyt lepäilen hetken ja tänään myöhemmin lähen Popinoon(hyi hele666) syömään. Jaa miks hyi? Noku kerran söin niin verisen pihvin, että meni koko paikasta maku. MORO! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti