sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Lepoviikonloppu

Ainakin melkein. Eilen oli kyllä sellaista häslinkiä, että meinas itku tulla. Ajoin autolla ihan liikaa yhdelle päivälle ja bensaa kului enemmän kuin ikinä. Oli kuplavolkkarin noutamista, mummin nimpparikahveilua, äitin kuskausta ja lopulta päädyin itsekkin Vanamajalle saunomaan ja syömään. Siellä oli meneillään serkustapaaminen ja menin sinne venaileen, että kuskaan äitin kotiokkin. Istuin yksin suuressa saunassa ja mietin miten mahtavat löylyt siellä saikaan aikaan. Saatoin ehkä vähän laulaa karaokea, mutta myönnä en mitään. Meille pidettiin myöskin tietovisa ja kysymykset oli jostain sanomalehdestä ja voin kertoa, että melkosella arpapelillä vietiin mun parin kanssa kakkossija. Kysymykset oli ihan liian vaikeita. Just sellaisia mistä tällänen blondi ei tajua yhtään mitään. Paitsi muutamaan kysymykseen kun käytti vähän maalaisjärkeä niin hyvä tuli. Tänään pitäisi mennä pelaileen taas futista, mutta saa nähdä miten käy. Ens viikonloppuna olis jo turnaus, joten melkein pakko mennä vähän reenaileen. Nyt meen laittaan itseni kuntoon ja lähden ulkoilemaan jonnekkin. Morjons! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti