sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Kuvat ja meitsi tarinoi

Kunhan webbailin ja tsiikailin miten lyhyet hiukset natsaa! 

Muutama yö sitten kipuilin enkä todellakaan saanut unta kunnolla vaan heräilin kokoajan. Neljän aikaan heräsin hirveeseen janoon ja nälkään joten päätin syödä KARKKIA. Avasin telkkarin ja kuuntelin musiikkia.

Hyi, mä siis niin vihaan noita elukoita ikkunan välissä. Hyi perse. Vaikka kuinka renkutin noita kaihtimia nii jäbä vaan otti rennosti. Toissayönä näin sairasta unta, että mulla oli pieni karvainen hämis lemmikkinä vaikka pelkään niitä kaikkein eniten. Mä pelkäsin sitä siinä unessakin niin paljon, että jouduin tappaan sen. :<

Eilen aamulla lähdin kuskaamaan Sirua töihin puoli 7 aikaan. Sen jälkeen suuntasin ABC:lle aikeinani ostaa mokkapala-ainekset. Kunpa olisinkin ostanut. Laiskana ihmisenä päädyin kuitenkin lettuihin. Kunpa en olisi päätynyt. Kotiin saavuttuani aloin innoissani väsäämään lettuja ja ensimmäisen perkeleen jälkeen toivoin, että en olisi ikinä aloittanutkaan tekemään niitä. Niistä tuli niin surkeita ja paksuja ja rikkinäisiä. Sain ehkä kolme suht ehjää lettua tehtyä, mutta voi morjens sitä kiroilun määrää. Tuskissani vaan toivoin sen litkun loppuvan. Jep, ens kerralla sit mokkapaloja.

Eilen haettiin Sirulle ja Herkolle vähän maalia ja tapettirullat. Oh no, huomenna sekin raataminen alkaa. Neljän aikaa mentiin iskälle ja Marille viettään Hennan kakskymppisiä ja mä sain ihan sairaan naurukohtauksen kesken kaiken. Eikä kukaan muu tiennyt tosiaankaan mille naurettiin paitsi minä ja Mari. Oikeastaan en ole aivan varma tiesikö Mari :D:D.  Mutta kuitenkin! Kaikki nauroi mukana vaikka ei todellakaan tiennyt mille nauran! Muhaha. Sen jälkeen lähdinkin leffaan ihanalla porukalla johon kuului mun lisäksi Osku, Pekka, Emilia, Jussi, Aura, Jesse ja Enni :-----) Käytiin kattomassa Titanic 3D joka oli vieläkin yhtä koskettava kun aina ennenkin. Osku joutui vähän taputtelemaan mun olkapäätä kun pari kyyneltä tipahti poskelle. Yhdessä kohdassa missä piti ehkäpä alkaa itkemään niin meikä vaan repeili kun jostain kuulu kamalaa ryystöö kun joku nyyhkytti oikein kunnolla paperiin :''''''''D FACEPALM! 
Tähän on hyvä lopettaa tämä postaus. Palailkaamme! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti