sunnuntai 20. toukokuuta 2012

The Cube Guys & Luciana - Jump

Jahas tällä kertaa lempibiisi on.............
Mulla oli eilen ollut kahden aikaan herätys, että ehtisin katsoa pelin. Heräsin kuitenkin iltapäivällä neljän aikaan ja pomppasin paniikissa pystyyn ja laitoin telkkarin päälle. Peli oli kuitenkin masentavat 6-1 siinä vaiheessa, joten en enään edes jaksanut ruveta sitä seuraamaan. 
Illalla Sofi, Susku ja Laura tuli tähän mun luokse, pelailtiin korttia, juotiin, syötiin ja kuunneltiin musiikkia. Puoli yhden aikaan soitin taksia ja kukas muukaan vastasi kuin oma ihana sisareni Siru. Taksi tuli samantien pihaan ja lähdettiin Sirkukseen pelaamaan pesäpalloa. MUHAHA. Meidän hienot tanssiliikkeet. Kaikilla oli oma paikkansa kentällä ja piti pelata ja tanssia musiikin tahtiin. Tanssilattialla oli jokseenkin kiusallista, koska sielä oli VALOT???? päällä :D. Tuli vähän sellainen olo kun olis ollut jossain koulun liikkasalissa jamittelemassa. No mutta tuli ainakin nähtyä vanhoja tuttuja ja mulla oli kivaaaaaa! Kaikki hyvät kuvat on Suskun kamerassa joten jäänen odottamaan niitä. Päivän jatkoja! 

2 kommenttia:

  1. En tiennytkää että sullakin on blogi. Mitä tätä nyt vähän selailin niin hienoja kuvia ja ihanan aitoa tekstiä:) täytyy jatkaa lukemista!

    VastaaPoista