perjantai 15. kesäkuuta 2012

Muutama kuvanen linnanmäeltä

Ei ole todellista. Ne mun päiväunet venyi hienosti puoli kymmeneen asti. Perjantai-ilta menee siis yksin himassa jalitsua katsellessa ja äsken muokkasin pari lintsikuvaa. Joten päätinpä tulla nyt samantien lisäämään ne tänne teidän iloksenne. HEHA. Mutta siis tän kesän aikana pitäisi vielä toistamiseen lähteä lintsille. Ehkä sillon saan revittyä vähän parempia kuvia.

Musta on tullut ihan uskomaton nöösi. Pikkusena ihan innoissani juoksin jokaiseen laitteeseen, no okei Särkkiksen Tornadoon uskaltauduin vasta kaksi vuotta sitten ensimmäistä kertaa. Mutta nytkin mut sai pakottaa noihin ja jonossa mietin pelkästään sitä mistä suunnasta poistuisin nopeimmiten. "Kato jos noin pienetkin uskaltaa tulla hei"- joooooooo, mutta ne ei ymmärräkkään. Niitä ei huolestuta koneen jumiin jääminen sun muut hajoamiset. Kun taas mä pelkään niitä ihan kamalasti. Oli siistiä mennä tohon Lintsin uusimpaan laitteeseen elikkäs Ukkoon. Alkoi sataa ja olin jo kiinnitettynä koneeseen ja siinä vaiheessa laitemies kysyy tovereiltaan "Ajetaanko me vielä kun alkoi sataa, noi jarrut meinaan voi kastua"? KIITOS. Ehtinyt edes kissaa sanoa kun olin jo laitteen mukana yläilmoissa shaibarit housussa. No ei ihan, mutta melkein. Mutta reissultani löysin maailman ihanimman Paavo Pesusieni pillimukin. Jee hyvä ostos :--------) ! Juhannuksena se pääsee sitten kunnolla käyttöön. VALMISTAUDU PAAVO!

2 kommenttia:

  1. Äääääää, pakko päästä huvipuistoon! Niin ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  2. Hahah, olis varmastikkin palijon ihanempia jos aurinko olis paistanu! :'D Mutta kiitti :--)

    VastaaPoista